Olen 20-vuotias, ja seurustellut avomieheni kanssa pian 2,5 vuotta. Se näyttää lyhyeltä näin numeroina ilmaistuna, mutta on tuntunut ikuisuudelta. En enää muista kunnolla aikaa, jolloin emme olleet yhdessä. Luonnollisesti siinä ajassa on useampaan otteeseen ehditty jo puhua tulevaisuudesta ja suunnitella yhteistä elämää. Eräs aihe, josta olemme jo alusta asti puhuneet säännöllisin väliajoin, on lapset.
Minä olen aina tiennyt haluavani lapsia. Ihan pienestä saakka olen ollut sitä mieltä, että minusta tulee isona äiti. Välillä halusin olla myös opettaja, laulaja tai leipuri, mutta koko ajan olen toivonut saavani tulla myös äidiksi. Olen aina pitänyt lapsista, ja ehkä sen vuoksi olen myös viihtynyt leiriohjaajana useamman vuoden. Samasta syystä olen myös keväällä hakemassa uudelleen luokanopettajan koulutukseen.
Pidän siis lapsista, mutta aivan valtavaa riemua minulle tuottavat erityisesti pienet lapset. Olen usein harmitellut sitä, ettei meillä järjestetä vauvaleirejä, vaan ainoastaan kouluikäisten leirejä. Voisin katsella YouTubesta vauvavideoita tuntien ajan pieni hymy kasvoillani ja lämmin tunne rinnassani. Onko olemassa mitään söpömpää? Saatan haaveilla omista lapsistani todella pitkiä aikoja, ja pohtia kumman geenit he saisivat. Olen jopa valinnut lapsille nimet jo hyvissä ajoin, vaikkakin ne ovat jonkin verran muuttuneet matkan varrella.
En ole koskaan ollut arka tämän aiheen suhteen, vaan useat läheiseni tietävät kyllä, kuinka paljon haluaisin oman naperon. Lähipiirissäni ei kuitenkaan ole ketään, joka osaisi samaistua tunteisiini. Useimmiten minulle todetaan, että olen aivan liian nuori, pilaan elämäni, en ole tarpeeksi kypsä, ja että vauva on liian suuri vastuu minulle. Puhumattakaan sitten niistä ihmisistä, jotka pitävät minua ihan kahjona. Kukaan ei kuitenkaan tunnu koskaan ajattelevan, etten voi näille tunteilleni mitään. Äidinvaisto on minussa vahvana, eikä sitä voi vain kytkeä päälle tai pois silloin kun huvittaa. Onko oikeasti niin outoa, että siinä missä toinen haluaa nähdä maailmaa, saada paljon rahaa, tai tulla kuuluisaksi, toinen taas halua vain yksinkertaisesti olla vanhempi? Mikään näistä unelmista ei ole toista vähäpätöisempi, eikä kenelläkään ole oikeutta väittää, etteikö omastaan saisi pitää kiinni.
Ylipäätänsä tässä yhteiskunnassa tyttöjä ja naisia kannustetaan opiskelemaan yhä enemmän ja enemmän (mikä ei tietenkään ole huono asia), ja odottamaan oman aikansa ennen perheen perustamista. Aikaisin naimisiin menneitä tai lapsen hankkineita katsotaan usein kieroon, sillä kuka hullu sitä nyt jo tuossa iässä? Ei ihme, että syntyvyys on jatkuvassa laskussa, kun naisia pelotellaan hukkaan heitetyllä potentiaalilla, jos vain mainitseekaan sanan "vauva".
Äiti ja anoppi, älkää nyt pelästykö, jos satutte tämän lukemaan. Ei, en ole raskaana, enkä myöskään ole juuri tällä sekunnilla hankkiutumassa raskaaksi, vaikka kuinka kovasti haluaisinkin. Tässä muutama syy:
- Ette ole kumpikaan vielä viisikymmentä, ja sitä ennen ei saanut teistä isovanhempia tehdä. Kyllä minä kuuntelen!
- Avomieheni ei halua vielä lapsia, mikä on ihan ymmärrettävää, sillä hän ei ole edes asunut omillaan kovin pitkään. Nyt on vielä liian aikaista ottaa lisää vastuuta mukaan kuvioihin.
- Kumpikaan meistä ei käy töissä, joten emme ole taloudellisesti vakaassa tilanteessa. Haluan, että perheemme voi elää ilman sen suurempia huolia siitä, onko huomenna varaa syödä vai ei.
Kyllä minä aion vauvoja hankkia, ja mielelläni mahdollisimman nuorena. En vielä muutamaan vuoteen, mutta kymmentä en silti enää odottele. Lapsi kuitenkin tulee, kun on tullakseen, ja joskus se ei tapahdu hetkessä. Jos tapahtuu, niin JES, mutta joka tapauksessa haluan aloittaa hyvissä ajoin, jolloin mahdolliset komplikaatiotkin on aikaa selättää ennen biologisen kellon pysähtymistä. Kaikkeahan voi tapahtua matkan varrella, sitä ei koskaan tiedä. Elämällä on tapana yllättää.
Vauvameemi loppukevennykseksi
Kirsikka W.
Mielenkiintonen postaus, mukava kuulla sun ajatuksia aiheesta! Oon itekin sitä mieltä, että äidiksi tuleminen (jo nuorena) on unelma siinä missä joku tuhat tatuointiakin. Ja on tosiaan naurettavaa, että joidenkin on vaikea ymmärtää sitä faktaa. Mä en ite oo koskaan ajatellut, että musta olis pakko tulla äiti jossain vaiheessa. Että mun olis pakko saada lapsi tai lapsia. Niitä tulee, jos tulee. :D
VastaaPoistaKiva kuulla, että herätti mielenkiinnon :) Kaikilla tosiaan unelmat ja haaveet on aivan erilaisia keskenään, ja se on mielestäni hyvä. Jos kaikki vain haluaisivat samoja asioita, olisi maailma huomattavasti tylsempi paikka elää.
VastaaPoistaMielenkiintonen postaus! Oon monesti eksynyt sun blogiin ja täällä taas, mietin vaan, että eikö sun blogia pysty lukemaan lainkaan bloggerin kautta? :/ Ite en tykkää seurata mitään muuta kautta blogeja, mutta enköhän mä tänne tuu eksymään, vaikken virallinen lukija oiskaan :D
VastaaPoistaSe on ihan totta, että monesti nykypäivänä kuulee tuota "pelottelua" ja potentiaalin "hukkaan heittämistä", kun parikymppisenä kertoo vauvakuumeestaan. Itse olen sitä mieltä, että aikuinen ihminen saa itse tehdä valintansa ja kuunnella itseään. Tottakai lapsen saaminen on iso muutos, mutta tiedän ikäisiäni (22v) äitejä, jotka ovat lähes kaikki sanoneet etteivät tunteneet syntyneensä äideiksi, mutta äidinvaisto heräsi viimeistään synnytyksen tienoilla. Kukaan ei osaa valmistautua äitiyteen, jos ei ole ikinä ollut äiti. Silti omat vanhempamme ja isovanhempamme ovat saaneet monet lapsia meidän ikäisinämme ja monet kasvaneet hyviksi ja välittäviksi äideiksi ja iseiksi. :)
VastaaPoistaApua, tää postaus olisi voinut olla vaikka mun kirjoittama! Pystyn samaistumaan suhun ja tähän tekstiin ihan täysin. Ihanaa että uskalsit kirjoittaa tän ♥
VastaaPoistaKiitos! Valitettavasti Blogger taitaa olla se ainoa paikka, jossa blogiani ei voi seurata :( Bloglovin, The Blogjungle, Blogit.fi, Lily ja Facebook ovat kyllä kaikki mahdollisuuksia, mutta josset niistä tosiaan lämpeä, niin ei auta kuin välillä vain tulla kurkkimaan suoraan tänne ;)
VastaaPoistaNäinhän se on :) Kukapa osaisikaan oikeasti olla vanhempi (tai tehdä ylipäätänsä mitään) ennen kuin pääsee sitä kokeilemaan. Onneksi suurin osa kuitenkin oppii nopeasti, jolloin heistä kehkeytyy ihan yhtä varteenotettavia vanhempia, kuin kenestä tahansa muustakin. Kiitos kommentistasi!
VastaaPoistaKiva että tykkäsit! Hauska huomata, että on muitakin samassa tilanteessa olevia ihmisiä :)
VastaaPoista