Tästä Sibafestin omalta osaltani viimeisestä konsertista minun piti kirjoitella jo eilen, mutta unohtelu ja unisuus tulivat väliin. Noh, onneksi siihen ei kukaan mitä luultavimmin kuole, joten voimme rauhassa keskittyä tähän postaukseen tänään. Napatkaa siis vaikka kuppi kahvia, ja lukaiskaa Olli Soikkeli trion keikasta sunnuntain musakiintiöiden täyttymiseksi!
Olli Soikkeli trio koostuu luonnollisesti kolmesta jäsenestä: Olli Soikkelista (kitara), Marian Petrescusta (piano) ja Teemu Åkerblomista (kontrabasso). Pienestä koostaan huolimatta trio sisältää huimasti musikaalista lahjakkuutta, sillä Soikkeli on yksi arvostetuimmista gypsy jazz -kitaristeista koko maailmassa, ja on keikkaillut ympäri Yhdysvaltoja ja Eurooppaa, sekä saanut albuminsa vuoden parhaiden jazz albumien joukkoon. Puhumattakaan siitä, että triossa pianoa soittava Petrescu on ensimmäinen suomalainen jazzmuusikko, joka on voittanut Grammy -palkinnon, eivätkä kansainväliset saavutukset todellakaan siihen lopu. Ja Åkerblomkin on keikkaillut ahkerasti Suomessa ja ulkomailla eri kokoonpanojen kanssa, joista moni on nuoremman sukupolven jazzin tähtiyhtyeitä. Ei liene ihmekään, sillä pelkästään akateemisia musiikkiopintoja Åkerblomilla on jo yli kymmenen vuoden saralta.
Perjantai-illan konsertti oli salakapakka -teemainen, vaikka Musiikkitalon ravintolaan jonottaessa salaisuudesta ei ollut tietoakaan. Loppuunmyyty keikka sai ihmiset nimittäin hyvissä ajoin paikalla sankoin joukoin, joten kieltolain aikaan olisimme aivan ehdottomasti jääneet kiinni! Ovien avautuessa paikat täyttyivät todella nopeasti, ja baarillekin sai jonottaa pidemmän aikaa, jos halusi nauttia salakapakan tunnelmasta mahdollisimman autenttisesti. Muutama uskalias yksilö oli jopa pukeutunut -20-luvun teemaan sopiviin asusteisiin! Ravintolan valaistus oli punertava ja hämyinen, ja salakapakkamainen tunnelma oli loihdittu todella hyvin, vaikka enhän minä itse koskaan oikeassa salakapakassa olekaan ollut. Valitsimme avomieheni kanssa paikat vähän kauempaa lavasta, sillä siellä tilaa oli hieman enemmän ja baari oli vieressä.
Olli Soikkeli trio soitti kaksi settiä, joihin molempiin sisältyi heikompia hirvittävää kitarantilutusta, basso- ja pianosooloja, hitaampia jazzballadeja, ja suuri määrä kesken kappaleiden annettuja aplodimyrskyjä. En ole ihan perillä siitä, minkälainen protokolla jazzkeikoilla tuosta taputtamisesta on, mutta omaan makuuni aplodeja jaettiin ehkä jopa vähän liian usein. Ne nimittäin katkaisevat aina kappaleen tunnelman, ja osa biisistä jää kuulematta. Kertokaa minulle, jos olen tässä asiassa ihan juntti, mutta mielestäni suomalaisilla on tapana antaa aplodeja todella paljon, ja välillä ihan oudoissa tilanteissakin.
Mutta takaisin itse musiikkiin! Kappaleet olivat enimmäkseen meneviä, melkein jopa tanssittavia, ja välillä jäin ihmettelemään, miten jotkut oikeasti voivatkaan olla niin taitavia. Kuvittelin omia nakkisormiani soitinten kielille tai koskettimille, ja totesin etten minä koskaan saisi niistä lähtemään samalla tavalla ääntä, vaikka jonkin verran soittimia osaankin soittaa. Minulla on myös tapana kuunnella keikoilla musiikkia välillä silmät kiinni, jotta voin uppoutua musiikkiin kokonaan. Niin tein myös tällä keikalla, ja se oli todella helppoa, sillä (niitä aplodivyöryjä lukuunottamatta) yleisö oli aina musiikin soidessa todella hiljaa.
Oli ihan mahtavaa päästä osallistumaan näihin kolmeen konserttiin, joten kiitos paljon Sibafestille tästä mahdollisuudesta! Postaukset aikaisemmista konserteista pääset lukaisemaan näistä linkeistä:
Murhaballadit
Future of Jazz - Sibis Big Band
Ihanaa loppusunnuntaita kaikille! Blogin puolella palailemme ensi viikon aikana kosmetiikan maailmaan, muun muassa Bette Boxin kanssa.
Kirsikka W.
**Liput saatu yhteistyössä Sibafestin kanssa**
**Sibafest -bannerin kuvalähde Sibafestin nettisivut**
Hei Kirsikka! Jazzkeikkojen etikettiin kuuluu taputtaa jokaisen soolon jälkeen. Se voi ehkä tuntua tottumattoneemmasta oudolta, mutta kuulostaa aivan normaalilta toiminnalta tässä tapauksessa :)
VastaaPoistaKiitos paljon selvennyksestä :) Onko jazzkeikkojen ja jazzkonserttien välillä etikettiero? Itselleni tämä salakapakkakeikka oli tosiaan ensimmäinen (en huomannut postauksessa mainita), ja sitä ennen olen käynyt kuuntelemassa vain jazzkonsertteja. Niissä ei muistaakseni ole taputettu samalla tavalla jokaisen soolon jälkeen. Tai ehkä se vain on tapahtumakohtaista? En osaa sanoa.
VastaaPoistaKiitos joka tapauksessa tästä tiedosta! Joka päivä oppii jotain uutta :)
Moi! Mä ajattelin, että voin vastata tähän, kun tän kysymyksen täältä huomasin :) Jazziin kuuluu perinteisesti spontaani eläytyminen, joten ei ole mitään sääntöä, että jokaisen soolon jälkeen on pakko taputtaa, mutta usein niin tehdään, kun joku on soittanut hienon soolon. Tilaisuuden "hienoudella" ei ole oikeastaan väliä, vaan ihan jokaisessa konsertissa saa taputtaa soolon jälkeen. Suomessa on oikeastaan aika kesy meininki, sillä keikoilla saatetaan myös huudahdella, jos kuulee jonkun hienon linjan tai rytmisen elementin, joka sykähdyttää sielua. Se on myös totta, että biisi menee vähän kesken, kun sooloille taputetaan ja jotkut on sitä mieltä, että olisi parempi, kun ei taputettaisi, niin musiikki voisi jatkua saumattomasti. Muusikon näkökulmasta (mun mielestä) taputtaminen on ihanaa, sillä improvisoiminen on aina vähän jännää. Soolon alussa kun ei ikinä tiedä, että mitä tulee tapahtumaan. Aplodit ja parhaimmassa tapauksessa huudahdukset kertoo siitä, että tavoitit yleisön sydämet omalla soolollasi :)
VastaaPoistaIhanaa, että jaksoit vastata ja avata asiaa näin kattavasti! Kiva kuulla ajatuksia myös muusikon näkökulmasta :) Itse kuulun juurikin heihin, jotka haluavat kuulla kappaleen mieluiten ilman ulkoisia keskeytyksiä, vaikka ymmärrän että se on kaikilla livekeikoilla hyvin harvinaista. Kyllä esimerkiksi rock- tai popkonserteissakin yleisö taputtaa, laulaa tai muuten osoittaa olevansa messissä. Ja siihen heillä tietenkin on oikeus.
VastaaPoistaToisaalta, tottakai haluaisin myös, että muusikot kokevat tulleensa arvostetuiksi! Olisi todella ikävää poistua erinomaiselta keikalta, josta on itse nauttinut, mutta josta esiintyjillä on jäänyt epävarma fiilis omia suorituksiaan kohtaan.
Tää on mun intohimo, joten jaksan jauhaa aiheesta loputtomasti :D Olisin halunnut itse myös kuulla tän konsertin, sillä nää tyypit on todella ainutlaatuisia soittajia :) Marianin kanssa mä teenkin töitä täällä Jyväskylässä, mutta Ollia en ole vielä kertaakaan päässyt kuulemaan livenä! Kiitos tästä juttusarjasta, oli tosi kiva kuulla fiiliksiä!
VastaaPoistaIhanaa että tykkäsit, ilo on ihan kokonaan mun puolellani! Niin harvoin tulee päästyä kuuntelemaan mitään keikkoja meidän taloutemme budjetilla, että moni erinomainen niistä jää kuulematta. Tämä kolme konserttia viikon sisään oli siis jotain täysin tavatonta, ja jokainen erilainen keikkakokemus oli ihan supermukava :) Varmasti ensi vuonnakin kurkistan Sibafestin keikkatarjonnan, vaikka toista yhteistyötä ei tapahtuisikaan!
VastaaPoista