Rasismi - terrorismin aikaansaannos vai sen osa?

Tällä hetkellä varmasti kaikki ovat tietoisia Turun viimeviikkoisesta tapahtumasta, jossa kaksi suomalaisnaista menetti henkensä. Siitä kirjoitellaan jatkuvasti, ja tapahtuma herättää varmasti joitain ajatuksia jokaisessa. Itse olen seurannut tiedotteita ja uutisia aiheesta ensi hetkistä asti, vaikka ei minulla mitään sen henkilökohtaisempaa syytä sille ole ollut. Ylipäätään kaikki viimeisen vuoden sisällä tapahtuneet terroriteot ovat jääneet mieleen, ehkä juurikin siksi että niitä tuntuu tapahtuvan niin tiheään. Tai, onhan niitä aina tapahtunut, mutta nyt tieto kantautuu myös minunkaltaisilleni länsimaalaisille, jotka eivät aktiivisesti seuraa esimerkiksi lähi-idän tapahtumia. Uskaltanen sanoa, että tämä Turun isku ei ainakaan itselleni tullut mitenkään kovin suurena yllätyksenä. Jo pitkään olen miettinyt, että milloinkohan Suomi on kansainvälisissä otsikoissa tällaisen negatiivisen uutisen vuoksi. Ja nyt olen miettinyt, että missäköhän rytisee seuraavaksi.

 

Turun puukotuksissa itse teko ei kuitenkaan ole kauhistuttanut minua kaikkein eniten. Olen aina ollut tietoinen siitä, että maailmassa on myös mieliltään sairaita, pahoja ja itsekkäitä ihmisiä, ja se juontaa juurensa niin kauas kuin ihmisiä vain on ollut olemassa. Eniten minua on kauhistuttanut se, miten ihmiset ovat reagoineet tapaukseen. Ja siis nimenomaan täällä Suomessa. Missään muussa maassa ei ole tunnuttu reagoivan yhtä aggressiivisesti tähän asiaan, kuin omassa maassamme.

 

Ja miten ihmiset sitten ovat käyttäytyneet? No ihmisarvoa alentavasti, rasistisesti ja ajattelemattomasti nyt ainakin. Kuolemaa toivotetaan kaikille "mamuille", "neekereille", "mutiaisille" jne. Osa huutelee rohkeasti anonyyminä, osalla on pokkaa tehdä se jopa omalla nimellään. Olen lukenut tarinoita siitä, miten ihmisiä vastaan hyökätään sekä verbaalisesti että fyysisesti vain sen takia, että he eivät ole ulkonäöiltään vaaleita kantasuomalaisia. Kaikki leimataan muutaman ihmisen tekojen takia, ja lynkkausmeininki välittyy vahvana. Osansa saavat myös "suvakkihuorat" ja muut pakolaismyötämieliset, sillä ovathan hekin tietysti syyllisiä yhtä lailla. Suomi on jo pitkään tuntunut olevan rasismin luvattu maa, mutta Turun tapahtumien jälkeen juttu on eskaloitunut yhä entisestään.

 

Oman turvallisuuteni puolesta en pelkää. En terrorismia, enkä myöskään lahtaavia suomalaisia. Mutta monien muiden turvallisuuden puolesta kylläkin. Itse olen nimenomaan kantasuomalaisen näköinen, vaalea, perunanenäinen, persjalkainen ja sinisilmäinen, mutta tunnen monia ihmisiä jotka eivät sitä ole. Ensimmäisenä tulee mieleen luonnollisesti avomieheni. Hän on perimältään puoliksi egyptiläinen, eikä hänen nimensä ole perinteinen suomalainen nimi. Tästä huolimatta hän on asunut koko ikänsä Suomessa, puhuu kanssani samaa äidinkieltä, ja kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon (toisin kuin minä itse). Minä tiedän tämän, mutta kuka tahansa muu satunnainen kadulla kävelijä taas ei. Mieheni on karvainen, ja hänellä on tummempi hipiä kuin stereotyyppisellä suomalaisella, joten hänet voidaan helposti leimata vaikka miksi pelkän ulkonäön perusteella. Miten voin siis olla varma, että hän on turvassa uljailta Isänmaan puolustajilta?

 

Avomieheni ei todellakaan ole ainoa tällainen ihminen. Jo pelkästään minun tutuissani on paljon henkilöitä, joista epäilemättä voisi tehdä samanlaisia päätöksiä, ja joiden turvallisuudesta olen aivan yhtä huolissani. Ja tämänlaiset ihmiset eivät todellakaan lopu siihen, vaan heitä on todella paljon ympäri Suomea: lapsia ja nuoria, naisia, perheenisiä, vanhuksia... Kuka tahansa heistä voi saada osakseen vihaa, jota he eivät ole ansainneet. Eräskin kommentoija jollain iltasyöpäfoorumilla kertoi nähneensä, kuinka muslimilapset huutelivat leikkien lomassa Allahu akbaria, ja miten on varmaan kotoa opittu tuollainen terrorismin ihannointi. Tiedoksi sinulle, rakas kommentoija, että Allahu akbar ei ole mikään terroristien yksinoikeudella käyttämä fraasi, vaan se tarkoittaa yksinkertaisesti Jumalan olevan suurin. Joten ehkäpä lapset tulevatkin vain uskonnollisesta perheestä, ja heille ei vielä ole opetettu, että kaltaistesi rasistien vuoksi uskontoaan ei kannata tuoda ilmi julkisilla paikoilla. 

 

Edes lapset eivät siis saa olla rauhassa. Kuvitelkaa, jos oma lapsenne tulisi kotiin ja kertoisi, että siellä kiskalla nyt se Jamppa-Annikki 56vee taas huusi painumaan sinne mistä tulinkin. Tai että seisotte kohteliaan alakoululaisen vierellä bussipysäkillä, ja keski-ikäinen Suomiukko yrittää ajaa pojan päälle fillarilla, ja kiroilee vielä perään. Molemmat tilanteet olen itse todistanut, ja kummallakin kerralla on noussut oksennus kurkkuun. Mitä sitten jos saamme joku päivä avomieheni kanssa lapsia, ja hekin joutuvat tuollaisen käytöksen kohteiksi? Tekee pahaa edes ajatella.

 

Saatan kirjoituksessani kuulostaa hieman kärkkäältä, sillä tämä aihe on itselleni todella lähellä sydäntä. Sen sijaan että lahdataan ja raahataan porukkaa ladon taakse ammuttaviksi, niin voitaisiinko vain olla ihmisiä toisillemme? Opetellaan itse olemaan suvaitsevaisia, avoimia ja lämpimiä ihmisiä, ja opetetaan ne samat periaatteet myös lapsillemme. Viha ei lopu vihaamalla, eikä väkivalta sotimalla. Sen pitäisi olla opittu jo historiankirjojen perusteella.

 

 

Lopuksi haluan lähettää lämpimimmät osanotot Turun iskussa menehtyneiden läheisille, ja suuren kiitoksen kaikille niille ihmisille, jotka uskaltautuivat auttamaan. Toivon, että jos joskus joudun vastaavanlaiseen tilanteeseen, uskallan olla yhtä rohkea kuin te.

 

Kirsikka W.