Siirry pääsisältöön

Suositeltua

4 x Netflix -suosikit tällä hetkellä

Viimeisimmästä Netflix -suosikkipostauksesta onkin jo vierähtänyt tovi, joten nyt jos koskaan on erinomainen aika hieman päivitellä sitä listaa. Tässä postauksessa vinkkaankin neljä Netflix -sarjaa, jotka olen katsonut viimeisen parin kuukauden aikana, ja joista olen erityisesti nauttinut. Nappaa siis popparit kainaloon, ja heittäydy näiden sarjojen pariin palautumaan maanantaimorkkiksesta! 1. CHAMPIONS Hauska ja ajankohtainen "roskakomedia" on joukoin yksinkertaisin ja ärsyttävin sarja, joka samalla kuitenkin koukuttaa katsomaan seuraavan jakson, ja vielä seuraavan jakson. Viittaukset populaarikulttuuriin, julkisuuden henkilöihin ja tapahtumiin yhdistyvät nokkelasti tavallisen arjen ongelmiin, kuten murrosikään, rahavaikeuksiin ja ihmissuhteisiin. Tässä sarjassa ei joudu turhia odottelemaan, sillä juonenkäänteet ovat todella nopeita, joten sarjaa on helppo seurata myös esimerkiksi kotitöitä tehdessä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan Champions kertoo New Yorkilaisesta k

Bette Box elokuu 2017 - hot or not?

Matkalla kotiin leiriltä kilahti puhelimeen ilmoitus, että elokuun Bette Box on noudettavissa. No, pitihän se sitten samantien käydä hakemassa, olinhan sitä jo innolla odotellutkin. Tämän boxin arvonhan oli kerrottu olevan yli kuusikymmentä euroa! Eiköhän siirrytä suoraan tutkimaan.

Bette Box elokuu 2017

 

Manna Kadar Prime time ja Ibero ripsentaivutin

MANNA KADAR PRIME TIME -MEIKINPOHJUSTUSVOIDE

"Meikinpohjustusvoide toimii sekä silmä- että huulimeikin pohjustajana, peiteaineena ja korostuksena. Pitää meikin paikoillaan, tasoittaa ihon sävyä meikin alla, ja ehkäisee sävyn leviämistä sekä kerääntymistä juonteisiin. Saatavana: www.mannakadar.com. Ovh. 25$/25.51g."

Ensi silmäyksellä ajattelin, että tämän tuotteen on pakko olla huti, sillä se näytti rasiassa niin tummalta. Kokeiltuani sitä hieman kuitenkin huomasin, että sävy olikin oikeastaan lähes nappiosuma, mikä on todella positiivinen yllätys boxista, josta tulee sattumanvaraisia tuotteita. Koostumus oli muutenkin ihanan kevyttä, ja peittävyys ihan huippuluokkaa! Pieni määrä voidetta peitti todella hyvin, joten minulla tämä todellakin tulee käyttöön. Olen jo aiemminkin todennut Manna Kadarin tuotteet toimiviksi, ja tämä vain vahvisti mielipidettäni. Ehdottomasti toinen boxin suosikkituotteista! Harmi että tälläkin kertaa boxin suosikki on näytekoko, 2g.

 

IBERO RIPSENTAIVUTIN

"Metallinen ripsentaivutin klassisessa mallissa, jonka suosio on säilynyt jo vuosia. Helppo tapa korostaa silmiä vähemmällä meikillä! Vinkki: taivuta ripset ennen ripsivärin levittämistä, niin saat kestävämmän lopputuloksen. Saatavana K-citymarketeista. Ovh. noin 4,90e/kpl."

Ostin muutama kuukausi sitten netistä eurolla ripsentaivuttimen, joka osoittautui kuitenkin liian pieneksi omaan silmääni. Mitäpä muuta sitä voi kiinatavaralta odottaa? Nämä taivuttimet kuitenkin näyttävät suuremmilta, joten minunkin mulkosilmäni varmaan mahtuvat. Itselleni ripsentaivutin on todella tärkeä tuote, sillä omat luonnolliset ripseni ovat todella suorat ja mitäänsanomattomat. Tietysti käytän usein myös tekoripsiä, muttei niitäkään jaksa joka päivä silmiin liimailla. Käyttöön siis tulee tämäkin tuote.

 

Lumene klassikko yövoide, Nivea Intense Care -käsivoide, Helein Skin, hair & nails -kauneusravintolisä

HELEIN SKIN, HAIR & NAILS -KAUNEUSRAVINTOLISÄ

"Kauneusravintolisä iholle, hiuksille ja kynsille sopii henkilöille, jotka haluavat tehokkaasti ja monipuolisesti tukea ihon, hiusten ja kynsien heleyttä ja vahvuutta sekä säilyttää nuorekkaan ilmeen. Ravintolisä sisältää runsaasti B-, C- ja E-vitamiineja, sinkkiä, kysteiiniä ja peltokorteuutetta. Saatavana apteekeista. Ovh. noin 27e/60 tablettia."

Ensimmäisessä Bette Boxissa, jonka tilasin, oli Heleinin biotiinivalmistetta, ja se oli minulle mieluinen tuote. Niin on tämäkin, ja ravintolisät kelpaavatkin minulle aina. Nämä kapselit ovat vieläpä söpön vaaleanpunaisessa purkissa, joka vetoaa mainiosti pieneen prinsessaan sisälläni. Uskallan kuitenkin väittää, että ainakin aikaisemmin tätä kyseistä tuotetta on saanut perus apteekeista huomattavasti halvempaan hintaan. Voin toki olla aivan väärässäkin. Toinen suosikkituotteistani!

 

NIVEA INTENSIVE CARE -KÄSIVOIDE

"Runsaasti manteliöljyä sisältävä uudistunut käsivoide ravitsee, rauhoittaa ja hoitaa kuivien käsien ihoa 24 tunnin ajan. Klassinen Nivea -tuoksu on miellyttävä ja mieto. Näppärän kokoinen pakkaus sujahtaa helposti laukkuun mukaan. Saatavana hyvinvarustelluista päivittäistavarakaupoista ja tavarataloista. Ovh. 4,20e/75ml."

Tämä tuote ei ollut niin kovasti mieleeni, eikä vähiten siksi, että käsi- ja vartalovoiteita minulla on jo useampia. En myöskään pidä tuotteen aurinkorasvamaisesta tuoksusta, vaan nautin enemmän oikeasti tuoksuvista voiteista. Tämä tuote menee siis luultavasti kiertoon, ja uskon että joltakulta muulta löytyy parempaa arvostusta tätä kohtaan.

 

LUMENE KLASSIKKO UUDISTAVA YÖVOIDE

"Kosteuttava yövoide auttaa ihoa palautumaan yön aikana ja jättää ihon pehmeäksi ja hyvinvoivaksi. Antioksidanttipitoista tupasvillaa ja puhdasta pohjoista lähdevettä sisältävä yhdistelmä hellii ihoasi rauhoittaen ja kosteuttaen sitä hellävaraisesti. Saatavana hyvinvarustelluista päivittäistavarakaupoista ja tavarataloista. Ovh. 5,90e/50ml."

Olin iloinen siitä, että tällä kertaa boxissa tuli yövoide eikä päivävoide, sillä jostain syystä en itse omista yhtäkään yövoidetta. Voiteessa on samankaltainen tuoksu, kuin Lumenen Lähde -kasvosuihkeessa, joka miellyttää omaa nenääni. Varmasti joku nyt inisee siitä, että tässäkin boxissa oli kasvorasvaa, mutta minulle tämä kyllä kelpaa. Menee ehdottomasti käyttöön. Pidän näistä Lumenen ihonhoitotuotteista huomattavasti enemmän, kuin heidän meikeistään.

 

Listerine Zero -suuvesi ja Clean Fresh Laundry -hajuvesi

Lisänä boxissa oli myös Listerine Zero -suuvesi ja Cleanin Fresh Laundry -tuoksunäyte. Suuvettä meillä ei taida ollakaan, joten kyllä tuon varmasti joku pois käyttää. Tuoksunäyte taas ei ollut oikein mistään kotoisin, sillä omaan nenään se oli aivan liian mieto. Onneksi nämä ovat kuitenkin vain näytteitä, sillä tuoksuasioissa minua on kaikkein vaikein miellyttää.

 

Ibero ripsentaivutin, Lumene Klassikko yövoide, Listerine Zero -suuvesi, Helein Skin, hair & nails -kauneusravintolisä, Nivea Intensive Care -käsivoide, Manna Kadar Prime Time -peitevoide, Clean Fresh Laundry -tuoksunäyte, Bette Box

Kaiken kaikkiaan boxi oli ihan miellyttävä. Viisi seitsemästä tuotteesta tulee käyttöön, ja arvokin tuntui olevan ihan kohdillaan. Odotin ehkä hieman enemmän tältä arvokkaammaksi mainostetulta boxilta, ja varsinkin alussa olin hyvin pettynyt. Tutustuessani tuotteisiin paremmin innostuin boxista kuitenkin koko ajan enemmän, ja nyt olen jo ihan tyytyväinen. Kyllä tämä nyt sen seitsemäntoista euron arvoinen loota oli!

 

Mitä mieltä itse olitte tämän kuun Boxista? Mikä oli hot ja mikä not?

 

Kirsikka W.

Kommentit

  1. Mulle ei tämän kuun boxia tullut, kun edellinen tilaus päättyi. Seuraavan tilauksen laitoin alkamaan vasta syyskuusta, ja hyvä niin, sillä tämä boxi ei olisi oikein ollut mieleeni. Multa löytyy hyvät ripsentaivuttimet sekä hyvä yövoide, joten niille ei olisi ollut käyttöä.
    Ja kuvauksesi perusteella käsirasvakaan ei ollut kummoinen.

    Ensi kuun boxia odotellessa :)

    VastaaPoista
  2. Lähdin heti etsiin olisko joku jo testannut tuota Manna Kadarin Prime Timea ja heti löytyi. Oon ettinyt meikkipussiin sellaista tuotetta, joka toimisi niin silmissä, huulilla, nenässä ja leuassa. Sellaista 5 in 1 -tuotetta. Ite on kyllä pakko kokeilla miten tää tuote toimii ns. peitevoidealueiden meikinpohjustustuotteena ja kertoo siitä sit blogissakin. 

    VastaaPoista
  3. Syyskuun boxiinhan ollaan nyt lupailtu uutuustuotteita, joita testailen aina mielelläni. Ja niitä myöskään harvemmin on itse jo ehtinyt testaamaan, joten parhaassa tapauksessa ensi kuussa saattaa tulla useampikin uusi tuttavuus :)

    VastaaPoista
  4. Ihan kokopäiväiseen testiin en vielä ehtinyt laittamaan, mutta ainakin pikaisemmalla testauksella tuote oli todellakin mieleen! Omalle iholleni sopi erittäin hyvin, eikä "liikuskellut" paikaltaan yhtä paljon, kuin aikaisemmat omistamani peitevoiteet :)

    VastaaPoista
  5. Mulle tuli perjantaina vasta ilmoitus, että on matkalla...epistä :D. En katsonutkaan sun kuvia, kun haluan itse aukaista boxin :)

    VastaaPoista
  6. Itsellänikin tuli perjantaina vasta ilmoitus, että boxi on lähetetty matkaan, vaikka todellisuudessa se oli lähetetty jo torstaina. Kummallista. Mutta hyvä että itsekuri riittää, minulla ei sitä paljoakaan ole ;)

    VastaaPoista
  7. Mä olin innoissani heleinin kapseleista ja Lumenen yövoiteesta. Heleinin kapseleita oon käyttänyt ennenkin, munkin piti hinta tarkastaa apteekin sivuilta ja olihan se noussut 10€! Yövoide on loppu joten se tuli tarpeeseen. Manna kadarin tuotteista en oo innostunut vaan laittanu ne kiertoon, vähän halvanoloisia mun mielestä, nyt aattelin kuitenkin testata.

    Mä oon niin tyytyväinen ettei boxissa ollu kuivashamppoota tai vihreää kynsilakkaa! Niitä on on ollu aivan tarpeeksi viime vuoden sisään. Kuka ees käyttää vihreää kynsilakkaa?!

    VastaaPoista
  8. Kiva että boxi oli suht mieleinen! Itsekin muistelin noitten Heleinin ravintolisien olevan jotain parinkympin luokkaa, kumma että hinta on noussut noin reilusti puolen vuoden sisällä. Ja samaa mieltä kynsilakasta ja kuivashampoosta, niitä on tullut mielestäni tälle vuodelle tarpeeksi :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Näitä luetaan paljon