Siirry pääsisältöön

Suositeltua

4 x Netflix -suosikit tällä hetkellä

Viimeisimmästä Netflix -suosikkipostauksesta onkin jo vierähtänyt tovi, joten nyt jos koskaan on erinomainen aika hieman päivitellä sitä listaa. Tässä postauksessa vinkkaankin neljä Netflix -sarjaa, jotka olen katsonut viimeisen parin kuukauden aikana, ja joista olen erityisesti nauttinut. Nappaa siis popparit kainaloon, ja heittäydy näiden sarjojen pariin palautumaan maanantaimorkkiksesta! 1. CHAMPIONS Hauska ja ajankohtainen "roskakomedia" on joukoin yksinkertaisin ja ärsyttävin sarja, joka samalla kuitenkin koukuttaa katsomaan seuraavan jakson, ja vielä seuraavan jakson. Viittaukset populaarikulttuuriin, julkisuuden henkilöihin ja tapahtumiin yhdistyvät nokkelasti tavallisen arjen ongelmiin, kuten murrosikään, rahavaikeuksiin ja ihmissuhteisiin. Tässä sarjassa ei joudu turhia odottelemaan, sillä juonenkäänteet ovat todella nopeita, joten sarjaa on helppo seurata myös esimerkiksi kotitöitä tehdessä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan Champions kertoo New Yorkilaisesta k

Kiko Milano - syntymäpäivälahja itselleni + päivän meikki

Osa postauksiani lukenut saattaakin tietää, että täytin torstaina kaksikymmentä. Jo hieman etukäteen tilasin itselleni syntymäpäivälahjaksi paketillisen Kiko Milanon meikkejä, jotka kävin eilen postista noutamassa. Valitettavasti yksi tuotteista oli vahingoittunut, joten sitä en tässä postauksessa esittele ollenkaan. Muut ihanuudet kylläkin, joita lähes kaikkia hyödynsin myös tämän päivän meikissäni.

Kiko Milano ostokset, eyeliner, luomiväri, huulipuna, glitter

 

Tuo turkoosi tikkuluomiväri on siis se vioittunut tuote. Väri oli täysin sotkussa ympäri putkea, eikä siitä jäänyt käyttökelpoiseksi juuri mitään. Harmi, sillä väri oli aivan ihana!

 

Kiko Milano luomiväripaletti eyeshadow palette

 

Ehkä suosikkituotteeni on tämä Eyeshadow Palette. Näitä on kolmea eri sävyä, jotka on nimetty hauskasti biisien mukaan: Earth SongPurple Rain ja Welcome To The Jungle. Tämä oma palettini on tuo ensimmäinen. Kaikki värit ovat todella riittoisia ja pigmenttisiä, ja levittyvät helposti luomelle. Pari näistä kelpaa myös hyvin highlightereiksi, jos siltä tuntuu. Hintaa tällä ihanuudella on normaalisti 12,95e, mutta ainakin vielä tällä hetkellä se on alennuksessa hintaan 3,85e! Jos ei pelkkä toimivuus houkuttele, niin hinnan vähintään pitäisi. //Edit. Jostain syystä värit näyttävät osittain harmaalta tässä kuvassa. Todellisuudessa ne eivät sitä ole.

 

Unohdin napata kuvan yhdestä tuotteesta, jota ainakin itse tulen käyttämään lähinnä silmämeikkitarkoituksiin. Kyseessä on Glitter Loose -niminen tuote, joka siis nimensä mukaisesti on irtokimalletta. Tätä glitteriä on saatavilla neljässä eri sävyssä: Iridescent WhiteClassic RosePure Gold ja Bright Red. Itse valitsin jälleen tuon ensimmäisen. Tämä tuote on äärimmäisen riittoisaa, sillä purkissa on tuotetta 9g, ja se maksaa 9,95e. Ja arvatkaapas mitä? Tämäkin tuote on tällä hetkellä tarjouksessa hintaan 6,95!

 

Kiko Milano Metal Lipstick ja Velvet Matte Passion Lipstick

 

Yleensä Kikolta tilatessani ostan useita huulipunia, sillä ne ovat niin edullisia. Tällä kertaa ostoskoriin löysin kuitenkin vain kaksi huulipunaa, Metal Lipstick sävyssä Sparkling Ice ja Velvet Passion Matte Lipsitck sävyssä Hibiscus. Molempia saa useissa eri väreissä, ja tuota mattahuulipunaa omistankin jo ennestään eri sävyissä useamman kappaleen. Tuo metallinen huulipuna on valkoista glitterhuulipunaa, ja olen jo yhden käyttökerran jälkeen rakastunut siihen palavasti! Väri on todellakin valkoinen, eikä hopea tai läpinäkyvä, niin kuin aluksi pelkäsin. Vaaleanpunainen mattahuulipuna taas on täsmälleen yhtä pehmeää ja pigmenttistä, kuin aikaisemmatkin saman sarjan punat. Kumpikaan ei siis ollut lähelläkään hutiostoa! Metallisen huulipunan saa itselleen normaalisi hintaan 5,95e, mutta se on tällä hetkellä alennuksessa hinnalla 4,15e. Mattahuulipunan hinta taas on 6,95. Kumpikaan ei siis ole pahan hintainen edes ilman alennuksia.

 

Kiko Milano eyeliner

 

Viimeiset tuotteet ovatkin sitten kaikki eyelinereita. Vasemmalta oikealle: Precision EyelinerSuper Colour Eyeliner sävyssä Pearly White, ja Multicolour Glitter Eyeliner sävyssä Diaphanous Gold. Ensimmäinen eyelinereista on ollut suosikkini jo vuosia, joten sen ostoon ei mitään sen kummallisempaa syytä ollut. Sen hinta Kikon nettikaupassa on 6,95e. Valkoisen eyelinerin taas hankin siksi, että haluan opetella tekemään erikoisempia rajauksia, ja valkoinen on aika turvallinen väri aloittaa. Tätä en vielä tänään kuitenkaan lähtenyt testailemaan. Hinta myös tälle tuotteelle on 6,95e. Viimeinen eyelineri on todellisuudessa enemmänkin kajal- kynä. Se on pigmenttinen, ja toimii rullaamalla, joten sitä ei tarvitse terottaa. Itselleni se on ainakin positiivinen asia. En kovinkaan usein käytä kajaalia, mutta kun käytän, haluan sen olevan jotain muuta kuin tavallista mustaa. Luulen että tämä on kausituote, jonka vuoksi se on tällä hetkellä alennuksessa hintaan 2,35e. Jos siis haluat itsekin päästä tätä testaamaan, niin ei kannata haaskata aikaa!

 

En muista tarkalleen, kuinka paljon itse maksoin yksittäisistä tuotteista, sillä Kikon alennukset muuttuvat jatkuvasti. Lopullinen summa oli kuitenkin 41,35e, eikä päälle tullut edes postikuluja. Aikaisemmin Kikolla on ollut todella suuret postikulut ja pitkät toimitusajat, mutta nyt toimintaa on ilmeisesti kehitetty. Pakettikin löysi perille noin seitsemässä arkipäivässä. Ainoa huono puoli oli tosiaan tuo yksi viallinen tuote, mutta eiköhän sekin selviä. Tai vaikkei selviäisikään, niin edulliseksihan tuo silti tuli. Suomessa samasta määrästä tuotteita saisi pulittaa huomattavasti enemmän.

 

Kirsikka W. meikkilookki

 

Kirsikka W. meikkilookki

 

Tässä vielä kuvat tämän päivän meikkilookista. Hieman on ynseän näköinen mallihenkilö, mutta minkäs sille mahtaa ;)

Pohjustus: Oriflame NovAge True Perfection Miracle Perfecting SerumDermosil Faces Moisturizing Cream LightL´Oréal Paris Infallible 24H-Matte -meikkivoideManna Kadar Prime Time -peitevoide, IsaDora Perfect Loose Powder.

Kasvot: Oriflame VeryMe Peach Me Perfect -aurinkopuuteriIsaDora Face Sculptor Strobing 22 Rose Gold -palettiSeppälä The Flattering Blush 02 Pink Dream -poskipuna.

Kulmat: Oriflame The One Eyebrow KitSeppälä The Perfect Eyebrow Kit 01 Wax Brown, IsaDora Color Correcting Concealer 32 Neutral -paletti.

Luomet: Kiko Milano Eyeshadow Palette 01 Earth Song -palettiKiko Milano Precision EyelinerKiko Milano Multicolour Glitter Eyeliner 01 Diaphanous GoldKiko Milano Glitter Loose 01 Iridescent White -irtokimalle.

Ripset: L´Oreal Paris Mega Volume Miss Baby Roll 01 Black -mascaraEbay Japanese Cosplay lashes.

Huulet: Kiko Milano Metal Lipstick 01 Sparkling IceKiko Milano Velvet Passion Matte Lipstick 305 Hibiscus.

 

Oletteko itse koskaan päässeet tutustumaan Kikon tuotteisiin? Jos olette, minkälainen mielikuva syntyi?

 

Kirsikka W.

 

Kommentit

Näitä luetaan paljon