Siirry pääsisältöön

Suositeltua

4 x Netflix -suosikit tällä hetkellä

Viimeisimmästä Netflix -suosikkipostauksesta onkin jo vierähtänyt tovi, joten nyt jos koskaan on erinomainen aika hieman päivitellä sitä listaa. Tässä postauksessa vinkkaankin neljä Netflix -sarjaa, jotka olen katsonut viimeisen parin kuukauden aikana, ja joista olen erityisesti nauttinut. Nappaa siis popparit kainaloon, ja heittäydy näiden sarjojen pariin palautumaan maanantaimorkkiksesta! 1. CHAMPIONS Hauska ja ajankohtainen "roskakomedia" on joukoin yksinkertaisin ja ärsyttävin sarja, joka samalla kuitenkin koukuttaa katsomaan seuraavan jakson, ja vielä seuraavan jakson. Viittaukset populaarikulttuuriin, julkisuuden henkilöihin ja tapahtumiin yhdistyvät nokkelasti tavallisen arjen ongelmiin, kuten murrosikään, rahavaikeuksiin ja ihmissuhteisiin. Tässä sarjassa ei joudu turhia odottelemaan, sillä juonenkäänteet ovat todella nopeita, joten sarjaa on helppo seurata myös esimerkiksi kotitöitä tehdessä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan Champions kertoo New Yorkilaisesta k

Tämän hetken suosikit

En tiedä johtuuko se hyvistä ilmoista, hiipumassa olevasta flunssasta, vai jostain maagisista voimista, mutta tänään olen ollut erittäin hyvällä päällä. Tavallista paremmalla, tarkoitan. Se sai minut miettimään asioita, jotka ovat saaneet minut hyvälle tuulelle tässä lähiaikoina, ja tietenkin ne kannattaa jakaa täällä bloginkin puolella!

 

H&M yksisarvislaukku

 

Facebook -kirppikseltä ostettu H&M:n yksisarvislaukku. Ihan järjettömän söpö pieni glitterlaukku, joka on tarkoitus ottaa ekalle ulkoilutukselle tänä viikonloppuna. Tähän ei paljoa muuta mahdu, kuin aivan tärkeimmät, joten sopii hyvin esimerkiksi niihin hetkiin, kun varsinainen laukku pitää jättää jonnekin muualle. Tai sitten kauppareissulle, kun mukaan ei tarvita mitään sen ihmeellisempää.

 

Lumenen Lähde -kasvosuihkeTämä tuli heinäkuun Bette Boxin mukana (postauksen voit lukea tästä), ja on ollut itselläni kovassa käytössä. Viikko sitten suihke oli mukana Linnanmäen reissulla, ja piti kasvot raikkaina koko päivän ajan. Tämä tuote lunastaa myös lupauksensa siitä, ettei se sotke meikkiä. Suihkun tiheys on niin hienojakoinen, ettei kasvoille jää pisaroita, jotka sotkisivat meikin.

 

Netflixin Grace and Frankie -sarjaTätä olen nyt maratoonannut parin päivän ajan, ja olen todellakin pitänyt! Sarja on jotenkin aivan erilainen, kuin kaikki muut joita olen katsonut. On jotenkin kummallista miten minä, parikymppinen Espoolainen, pystyn samaistumaan niin moneen asiaan 70-vuotiaissa henkilöissä.

 

Kirsikka W.

 

Vaaleampi ilme hiuksissa. Vaalensin hiuksieni yläosaa viime viikolla, ja iskin päälle Biozellin pinkkiä värinaamiota, jota minulla lojui kaapin nurkissa. Tykkään tästä vähän raikkaammasta väristä, ja tarkoituksena on käydä hakemassa uusi puteli tässä lähiaikoina, jotta saan käsiteltyä kaikki vaalennetut kohdat. Nyt väriä ei riittänyt ihan joka puolelle, joten sävy ei ole täysin tasainen, mutta se on helppo korjata.

 

Rohkaistuin viimeinkin varaamaan hammaslääkäriajan. Olen siirtänyt tätä jo vaikka kuinka pitkään, mutta nyt vihdoinkin sain sen tehtyä. En tykkää puhua puhelimessa, enkä liiemmin nauti lääkäreillä käynnistäkään. Nyt aika on kuitenkin hommattu, vaikka vapaata olikin vasta syyskuussa. Onneksi tarve ei kuitenkaan ole akuutti.

 

Ihana avomies. Vihaan tiskaamista, ja usein tiskaan vain kun on aivan pakko. Tällöin tiskaaminen jää yleensä avomiehelle, ja tänäänkin hän tiskasi lähes koko tiskivuoren, joka altaaseen oli kerääntynyt. Ihanaa, parasta, jes! Itse lupasin huomenna siivota kylpyhuoneen ja laittaa ruokaa (jotka kummatkin teen paljon mieluummin kuin tiskaan).

 

Mitkä asiat ovat teidän suosikkejanne juuri tällä hetkellä?

 

Kirsikka W.

Kommentit

  1. aivan ihana tuo yksisarvislaukku! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Itsekin pidän todella paljon :)

    VastaaPoista
  3. Ihania asioita, etenkin Grace & Frankie ja avomies! <3 :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Näitä luetaan paljon