Täytän parin viikon päästä kaksikymmentä. Olen siis ollut täysi-ikäinen vasta pari vuotta, ja omillanikin asunut vasta 11 kuukautta. Silti olen alkanut huomata, miten "aikuisuus" vaikuttaa omaan elämääni jatkuvasti. Ikään kuin parissa vuodessa sitä olisikin yhtäkkiä aivan uusi ihminen. Parempi ihminen.
Täysi-ikäisyyteen astuttua vastaan tuli monia uusia velvollisuuksia ja rajoituksia, joista luultavasti suurin osa on yhteiskunnan määrittelemiä. Ohjeita ja "käskyjä" tulee silti monelta muultakin taholta, vaikkei minun elämäni tosiasiassa vaikuta heihin tippakaan. Minusta on hyvin kummallista, miten rajoitetuksi osa ihmisistä mieltää sen, minkälainen aikuisen ihmisen tulisi olla, ja miten tämän tulisi elää elämäänsä. Monesti myös täysin tuntemattomat ihmiset tunkevat nokkaansa asioihin, joista eivät todellisuudessa tiedä yhtään mitään.
Minulle on vihjailtu ja suoraan päin naamaa kerrottu monia "neuvoja", joiden ilmeisesti pitäisi määritellä minut. Esimerkiksi, koska olen aikuinen, niin huoneeni ei saa enää olla sotkuinen. Mutta jos olen aina ollut epäjärjestyksen keskellä elävä ihminen, niin miten muka maagisesti muuttuisin järjestelmälliseksi aikuistuttuani? Useasti olen saanut myös kuulla siitä, että en voi valvoa öitä ja nukkua päivisin, sillä silloin elämäni menee täysin raiteiltaan. Vireystilani on kuitenkin aina ollut iltaisin korkeimmillaan, ja nukun joka tapauksessa vähintään kymmeneen joka aamu, kunhan siihen vain on mahdollisuus. Näin olen tehnyt suurimman osan elämästäni ilman sen suurempia ongelmia koulunkäynnissä tai työelämässä.
Aikuisena rahankäytönkin pitää kuulemma muuttua. Turhanpäiväiset ostokset (kuten kosmetiikka, uudet vaatteet, ja pelit) pitäisi jättää hankimatta, ja ostaa sen sijaan jotain hyödyllistä. Tähän päivään mennessä en ole vielä saanut selville, mitä se hyödyllinen sitten on. Meillä on kotivakuutus, vuokra ja laskut tulee maksettua ajallaan, vessapaperi ei ole kertaakaan loppunut kesken, ja tarvittavat lääkkeet ovat kaapissa. Eikö tämän jälkeen ole muka ihan oma asiani, mihin rahani käytän? Itselläni ei tule juurikaan kulutettua rahaa edes alkoholiin tai matkailuun, joten miksen saisi hemmotella itseäni uusilla meikeillä tai vaatteilla silloin tällöin? Syntihän se taitaa olla, jos ei halua joistain mukavista asioista luopua täytettyään 18.
Entäpä ulkonäkö sitten? "Näyttääkö toi nyt muka kivalta?", "Miksi sun pitää meikata noin raskaasti? ja "Pukeutuisit kunnollisiin vaatteisiin" ovat lauseita, jotka olen kuullut todella monta kertaa. Luulisi, että nimenomaan aikuisena saisi päättää, minkälaiselta haluaa näyttää, mutta ilmeisesti ei. Miksi ylipäätänsä pitää puuttua muiden ihmisten ulkonäköön? Rikonko liian räikeästi protokollaa, jos käytän sitä crop toppia tai sinistä huulipunaa? Olen ilmeisesti jo sen ikäinen, että oma tyyli on täysin kielletty.
Ainiin, ja muistakaapa kaikki aikuiset, että ruokaa saa syödä vain jos se on terveellistä. Tai vähintäänkin pitää antaa olettaa, että syö suurimman osan ajasta lautasmallin mukaisesti. Herkkuja ei saa vedellä napaansa, paitsi yksin kotona pimeässä huoneessa, ettei varmasti jää kiinni. Fazerin Makeinta on vapaus -kampanja oli mielestäni ihan älyttömän hyvä esimerkki siitä, minkälainen asenne aikuisilla usein on herkutteluun.
Ja tässä oli tosiaan vain muutama asia, jotka määrittelevät stereotyyppisen aikuisen. Sellaisen aikuisen, jollainen minun pitäisi olla, ja sellaisen aikuisen, jollaista minusta tuskin koskaan tulee.
Kirsikka W.
Hui, kuulostaa aika järkyttäviltä nuo aikuisuuden määritelmät! Totta kai kukin saa pukeutua miten haluaa ja aikuisempana (itse olen 23) jopa uskallan paremmin pukeutua juurikin oman mielen mukaan ja rohkeammin. Mulle ainakin erityisen mukavaa aikuisuudessa ja omilleen muutossa oli se, ettei kukaan enää valvo elämistä niin tarkkaan ja voi ihan rauhassa elää sotkussa tai valvoa miten sattuu, jos niin tahtoo.
VastaaPoistaToi kaikki mitä kirjotit kuulostaa niin ikävältä aikuisuudesta, mutta se on totta. Kun itse täytin 18 niin sukulaiset rupes "valmistamaan" mua aikuisuuteen kertomalla juuri noita samaoja asioita. Täytin itse 20 maaliskuussa ja nyt niitä sanomisia on tullut enemmän. En saisi enää pukeutua niin kuin pari vuotta sitten, vaan pitäisi enemmän näyttää bisnessnaiselta tai siistin klassiselta. Kaikki lävistykset pitäisi ottaa pois ja hyvin näkyvällä paikalla olevaa tatuointiani kauhisteltiin. Aikuisuuteen kuuluu kyllä velvollisuuksia, mutta se ei tarkoita että pitäisi sitten heti hypätä samaan muottiin kuin kaikki muutkin. Kaikki määrää omasta elämästään ja siitä minkälainen aikuinen itsestä tulee.
VastaaPoistaOmilleen muutto tottakai auttaa itsenäistymisessä juurikin tuolla kuvailemallasi tavalla, mutta tuntuu siltä että noilta määritelmiltä ei meinaa päästä pakoon sitten millään! Aina löytyy niitä, jotka jaksavat jauhaa ja "opastaa" elämään oikealla tavalla. Pitää vain yrittää antaa niiden kommenttien mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ja keskittyä elämään juuri niin kuin itse haluaa :)
VastaaPoistaJuuri näin! Omasta mielestäni on jotenkin kummallista, miten tänäkin päivänä aikuinen ei saa itse päättää pukeutumisestaan, ilman että tulee sanomista. Lävistyksiä ja tatuointejakin on ollut olemassa jo vaikka kuinka pitkään, eivätkä ne ole mikään harvinaisuus katukuvassa, joten ihmettelen, miksi ne edelleen tuntuvat häiritsevän joitain ihmisiä.
VastaaPoistaOoohohoho! Niin tuttua! Ootappa kun tuut äidiks! Sitten on rikos, jos pukeudut muuhun kuin verkkapukuun ja siulla on tatskoja, läväreitä ja kirkkaan pinkki tukka sivukaljulla.
VastaaPoistaMut hei - ollaan bad ass motherfuckers ja tehdään niinkö halutaan, eiks ni? Vielä kolkyt vuotiainakin (tosin mie oon jo 29, mut ehkä mie sit pidän lippua yllå vielä nelinymppisenäkin :))
Kyllä, ehdottomasti! Ikä ei todellakaan merkkaa sitä, minkälaiselta jonkun tulisi näyttää, enkä äitinäkään kyllä suostu pukeutumaan tuulipukuihin ja Adidaksen verryttelyasuihin. Toivottavasti tulevaisuudessa, kun mummot ja papat ovat tatuoituja ja lävistettyjä, osataan suhtautua avoimemmin erilaisuuteen ja jokaisen omaan tyyliin.
VastaaPoista