Siirry pääsisältöön

Suositeltua

4 x Netflix -suosikit tällä hetkellä

Viimeisimmästä Netflix -suosikkipostauksesta onkin jo vierähtänyt tovi, joten nyt jos koskaan on erinomainen aika hieman päivitellä sitä listaa. Tässä postauksessa vinkkaankin neljä Netflix -sarjaa, jotka olen katsonut viimeisen parin kuukauden aikana, ja joista olen erityisesti nauttinut. Nappaa siis popparit kainaloon, ja heittäydy näiden sarjojen pariin palautumaan maanantaimorkkiksesta! 1. CHAMPIONS Hauska ja ajankohtainen "roskakomedia" on joukoin yksinkertaisin ja ärsyttävin sarja, joka samalla kuitenkin koukuttaa katsomaan seuraavan jakson, ja vielä seuraavan jakson. Viittaukset populaarikulttuuriin, julkisuuden henkilöihin ja tapahtumiin yhdistyvät nokkelasti tavallisen arjen ongelmiin, kuten murrosikään, rahavaikeuksiin ja ihmissuhteisiin. Tässä sarjassa ei joudu turhia odottelemaan, sillä juonenkäänteet ovat todella nopeita, joten sarjaa on helppo seurata myös esimerkiksi kotitöitä tehdessä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan Champions kertoo New Yorkilaisesta k

BodyBoom - herkkullisen hemmotteleva arvontavoitto

Muistattehan suosikkituotteeni heinäkuun Bette Boxista? Kyseessähän oli tosiaan BodyBoom -kahvikuorinta, josta harmittelinkin sitä, että boxiin oli päätynyt vain näytekokoinen tuote. Satuinpa sitten ensimmäistä kertaa osallistumaan Bette Boxin järkkämään arvontaan, jossa oli mahdollisuus voitta BodyBoom -paketti, ja arvatkaas mitä? Kyllä, tälläkin kertaa meikäläisellä kävi äärimmäisen hyvä tuuri! Pitäisiköhän tässä vaihtaa nimensä Hannu Hanheksi, vai onkohan tämä vain universumin hyvitys siitä inhottavasta kesäflunssasta? Oli miten oli, en ainakaan valita!

BodyBoom kahvikuorinta original, banaani, kookos, mango

 

Paketissa oli mukana kolme kahvikuorintaa, kaikki eri tuoksuisia. Bette Boxin mukanahan minulle tuli kookos, joka ei ehkä kuulu ihan suosikkeihini. Tähän palkintoon kuului 200g Originalin, 200g mangon, ja 30g banaanin tuoksuista kuorintaa. Erityisesti tuo mango houkuttelee minua suuresti, vaikka kaikki tuoksuvaihtoehdot otan varmasti testiin.

 

BodyBoomin kahvikuorinnat on valmistettu luonnollisista raaka-aineista, ja niiden luvataan taistelevan selluliittia ja venymäarpia vastaan. Luonnollisesti ne myös kuorivat, puhdistavat ja pehmeyttävät ihoa, ja tuotteiden kerrotaan myös hidastavan ikääntymisen merkkejä. Kahdensadan gramman paketin kerrotaan kestävän oikealla annostelulla noin kuukauden, jos kuorintaa käytetään 2-3 kertaa viikossa. Omasta mielestäni siis hintaan nähden hyvin riittoisaa.

 

Olin alunperin säästellyt Bette Boxista saamaani kuorintaa ensi viikon leiriä varten, jotta voisin käyttää sitä saunomisen yhteydessä. Nyt kuorintaa on kuitenkin niin paljon enemmän, etten ehkä jaksa odotella niin kauaa. Ehkäpä otan yhden testiin jo heti tänään! Uskon BodyBoomin olevan tuotesarja, johon rakastun täyttä päätä. Kuorinnat ovat muutenkin lähellä sydäntäni, eikä todellakaan haittaa, että kuorinta myös tuoksuu herkulliselta.

 

Olettekos itse testailleet BodyBoomin kahvikuorintoja? Jos ette, niin mikä on teidän oma suosikkikuorintanne?

 

Kirsikka W.

Kommentit

  1. Näähän näyttää kivoilta! Mistä näitä löytää?

    VastaaPoista
  2. Tällä hetkellä ainakin Sokokselta ja oletkaunis.fi:stä :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Näitä luetaan paljon