Siirry pääsisältöön

Suositeltua

4 x Netflix -suosikit tällä hetkellä

Viimeisimmästä Netflix -suosikkipostauksesta onkin jo vierähtänyt tovi, joten nyt jos koskaan on erinomainen aika hieman päivitellä sitä listaa. Tässä postauksessa vinkkaankin neljä Netflix -sarjaa, jotka olen katsonut viimeisen parin kuukauden aikana, ja joista olen erityisesti nauttinut. Nappaa siis popparit kainaloon, ja heittäydy näiden sarjojen pariin palautumaan maanantaimorkkiksesta! 1. CHAMPIONS Hauska ja ajankohtainen "roskakomedia" on joukoin yksinkertaisin ja ärsyttävin sarja, joka samalla kuitenkin koukuttaa katsomaan seuraavan jakson, ja vielä seuraavan jakson. Viittaukset populaarikulttuuriin, julkisuuden henkilöihin ja tapahtumiin yhdistyvät nokkelasti tavallisen arjen ongelmiin, kuten murrosikään, rahavaikeuksiin ja ihmissuhteisiin. Tässä sarjassa ei joudu turhia odottelemaan, sillä juonenkäänteet ovat todella nopeita, joten sarjaa on helppo seurata myös esimerkiksi kotitöitä tehdessä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan Champions kertoo New Yorkilaisesta k

Syksyn herkullisimmat poskipunasävyt

Syksy on tehnyt tuloaan jo jonkin aikaa, ja luonnon värimaailma alkaa pikkuhiljaa muuttua ruskaiseksi. Ruskeat, punaiset, keltaiset ja oranssit voi puiden oksien lisäksi bongata myös vaatekauppojen valikoimista sekä meikkihyllyltä. Edullisesta kosmetiikasta innostuvia Essence hemmottelee tänä syksynä ihanalla Fall Back To Nature -syyskokoelmalla, johon kuuluu luomiväripaletti, ripsiväri, vartalotatuointeja, tuoksu, meikkisivellin, sekä tietenkin tämä oma suosikkini, highlighter- ja poskipunapaletti.


 


img_2229_facetune_20-09-2018-19-11-38.jpg


 


Tämä upea syksyinen paletti sisältää viisi erilaista upean syksyistä sävyä, joista jokaisesta löytyy sekä mattainen poskipunaversio että shimmerinen highlight-versio. Omasta mielestäni suurin osa sävyistä on itsekseen liian tummia korostusväreiksi, mutta ne toimivat erinomaisesti poskipunasävyjen kanssa yhdessä. Tai vaikka poskipunana yksikseenkin! Päivettyneemmälle tai tummemmalle iholle värit käyvät varmasti myös perinteisenä highlighterina. 


 


img_2231_facetune_20-09-2018-19-14-25.jpg


 


Värien koostumus on pigmenttinen ja helposti häivytettävä, kuten Essencen tuotteilla on ollut tapanakin. Pannut taas ovat huomattavasti suurempia, kuin useimmissa Essencen paleteissa, ja tämä paletti kestääkin varmasti käytössä pienen ikuisuuden! Ehkäpä juuri tämän vuoksi paletin hintakin on hieman normaalia suurempi, vajaat kolmetoista euroa. Itse kuitenkin ihastuin palettiin ensisilmäyksellä, joten hinta ei tuntunut ollenkaan pahalta.


 


img_2233_facetune_20-09-2018-19-19-49.jpg


 


afterlightimage.jpg


 


Paletin upeat ja uniikit sävyt olivat pääsyy, miksi siihen kaupassa tartuin. Oma poskipunakokoelmani koostuu suurimmilta osin pinkeistä ja korallisista punista, joten erityisesti paletin oranssit ja keltaiset sävyt inspiroivat minua suuresti. Toivon, että tulevaisuudessa joitain näitä erikoisempia sävyjä otetaan mukaan myös Essencen vakituiseen poskipunavalikoimaan.


 


img_2235_facetune_20-09-2018-19-27-04.jpg


 


Mitä sinä pidät paletista, ja minkälaisia poskipunasävyjä omasta meikkipussistasi löytyy näin syksyisin?


 


Kirsikka W.

Kommentit

  1. Onpa ihanat värit! Kelpais mullekin :) (paitsi, että en tartte)
    Mulla on revolutionin "bleeding heart" käytössä, siinä on ihanasti kultaa, valkoista ja punaista samassa sydämessä. Enpä juuri muita ole käyttänyt sen jälkeen, kun tuon tilasin. Sitten mulla on kyllä tummempaakin, en vielä olen sitä käyttänyt, ehkä myöhemmin syksyllä sitten.

    VastaaPoista
  2. Hyvä että mieluisia vaihtoehtoja on! Mä en tosi pitkään aikaan käyttänyt ollenkaan poskipunaa, mutta viimeisen parin vuoden aikana olen hurahtanut niihin ihan urakalla :) Nyt en enää voisikaan olla ilman.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Näitä luetaan paljon