Äidin korurasialla

Kävimme eilen avomiehen kanssa vanhempieni luona kartuttamassa vaatevarastoa syksyksi. Toisin sanoen, shoppailimme heidän poistoon laittamiaan vaatteita. Samalla äiti teki inventaariota myös korurasioilleen, joiden aarteita pääsimme pikkusiskoni kanssa hypistelemään. Muutama koru lähti myös matkassani kotiin (ihan luvalla kylläkin), ja ne sattuivatkin oikeastaan kaikki olemaan sellaisia koruja, joita olen jo ihan pienestä asti ihastellut.

 

 

Haarukka-veitsi -rintaneula oli ainoa, joka tarttui matkaan oikeastaan hetken mielijohteesta. Äiti nimittäin totesi sen sopivan hyvin tulevalle kotitalousopettajalle, enkä voinut olla asiasta eri mieltä. Pinssi on pieni ja simppeli, mutta samalla ihan mielenkiintoisen näköinen, enkä ole koskaan kenelläkään muulla törmännyt vastaavaan. Erikoiset korut ovatkin juuri niitä, jotka viehättävät minun silmääni kaikkein eniten. 

 

Kuvassa näkyvistä korvakoruista nuo pyöreämmät "Esmeralda -korvikset" ovat mielestäni aina olleet siistit. Tykkään kookkaista koruista, etenkin korvissa, ja nämä ovat juurikin semmoiset yksinkertaisen kummalliset, joita taatusti tulee käytettyä. Rihkamakoruiksi nämä ovat muuten säilyneet tosi hyvässä kunnossa! Nykyään perusmarketin helyt menettävät värinsä tai rikkoutuvat niin nopeasti, ettei voi kuin vain arvostaa näiden kasarikorujen laatua.

 

Toiset korvakoruista on äidin rippijuhliin hankittu, varmaankin joskus 30+ vuotta sitten. Ihan eivät matikkapää ja historiantuntemus pelaa niin hyvin yksiin, että osaisin tarkkaa vuosilukua kertoa. Nämä ovat kyllä juuri semmoiset, joita en ole nähnyt kellään muulla ikinä tai koskaan. Ja kun tänään kokeilin näitä itselleni, meinasi äiti tulla toisiin ajatuksiin niistä luopumisesta. Onneksi ei kuitenkaan tullut, sillä olen aika varma siitä, että minun luonani ne tulevat useammin käyttöön!

 

Viimeisenä muttei vähäisimpänä on äidin ihanan outo ja erikoinen leijonakaulakoru, jota olen aina rakastanut. Olemme molemmat siis horoskooppimerkeiltämme leijonia, ja ehkä siitä syystä olen aina itsekin tuntenut vetoa tähän koruun. Se on kaikkea, mitä koruiltani haluan: valtava, kummallinen, kilisevä ja henkilökohtainen. Tästä olin todella riemuissani, kun äiti sen suostui minulle (vihdoinkin) antamaan. Koru on todella painava, ja siinä on paksu ketju, joten tätä harvemmin huomaamatta pystyy käyttämään. Mutta kukapa nyt koruja käyttäisi, jos ei niitä saisi ihastella?

 

Minkälaisia vanhoja aarteita sinun korukokoelmistasi löytyy?

 

Kirsikka W.