Siirry pääsisältöön

Suositeltua

4 x Netflix -suosikit tällä hetkellä

Viimeisimmästä Netflix -suosikkipostauksesta onkin jo vierähtänyt tovi, joten nyt jos koskaan on erinomainen aika hieman päivitellä sitä listaa. Tässä postauksessa vinkkaankin neljä Netflix -sarjaa, jotka olen katsonut viimeisen parin kuukauden aikana, ja joista olen erityisesti nauttinut. Nappaa siis popparit kainaloon, ja heittäydy näiden sarjojen pariin palautumaan maanantaimorkkiksesta! 1. CHAMPIONS Hauska ja ajankohtainen "roskakomedia" on joukoin yksinkertaisin ja ärsyttävin sarja, joka samalla kuitenkin koukuttaa katsomaan seuraavan jakson, ja vielä seuraavan jakson. Viittaukset populaarikulttuuriin, julkisuuden henkilöihin ja tapahtumiin yhdistyvät nokkelasti tavallisen arjen ongelmiin, kuten murrosikään, rahavaikeuksiin ja ihmissuhteisiin. Tässä sarjassa ei joudu turhia odottelemaan, sillä juonenkäänteet ovat todella nopeita, joten sarjaa on helppo seurata myös esimerkiksi kotitöitä tehdessä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan Champions kertoo New Yorkilaisesta k

Bette Box toukokuu 2017 - Karvaboxi

Bette Box toukokuu 2017

Bette Box sisältö

Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen oli taas sen aika. Bette Box tuli eilen postissa! Ensimmäisellä vilkaisulla näytti siltä, että laatikkohan on tässä kuussa ihan täynnä, ja niinhän se kai olikin. Täynnä karvatuotteita.

 

Bette Box hiustuotteet

Boxi sisälsi neljä hiuksille tarkoitettua tuotetta, joista kolme oli täysikokoisia mukana tulleen kortin mukaan. Sadan millilitran shampoo ja hoitoaine eivät kuitenkaan omasta mielestäni ihan vastaa täysikokoista tuotetta.

 

SCHWARZKOPF GOT2B FRESH IT UP EXTRA FRESH -KUIVASHAMPOO

"Got2b Fresh it Up Extra Fresh kuivashampoo puhdistaa ja raikastaa hiukset nopeasti sekä antaa raikkaan pitkäkestoisen tuoksun. Ei jätä valkoisia jäämiä hiuksiin harjauksen jälkeen. Saatavana hyvin varustelluista päivittäistavarakaupoista. Ovh. 4,90e/100ml"

Tämä tuote ei ollut itselleni mikään yllätys, koska osasin jo annetujen vihjeiden perusteella päätellä, että tässä(kin) boxissa on kuivashampoo. Viimeksi kuivashampoon kaltaisia tuotteita tuli maaliskuussa, ja jopa kaksin kappalein. Vähän liian useasti siin omaan makuun, sillä nyt ovat kaapit jo valmiiksi täynnä kuivashampoota. Toinen harmittava seikka oli se, että osa tilaajista näytti saaneen kahdensadan millilitran kokoisen tuotteen, kun me toiset taas saimme tyytyä puolta vähempään. Se pitää kyllä sanoa, että tässä kyseisessä kuivashampoossa on ehdottomasti todella hyvä tuoksu, joten varmasti tulee joskus se käytettyä.

 

L'ANZA KERATIN HEALING OIL LUSTROUS FINISHING SPRAY

"Nopeasti kuivuva, voimakkaan tuen antava ja varisematon viimeistelykiinne kosteussuojalla. Sisältää vahvistavaa keratiiniproteiinia sekä kosteuttavan Phyto IV Complex -yhdisteen. Lämpösuoja 260 celsiusta, tukikerroin 9/10. Suihkuta kosteisiin tai kuiviin hiuksiin 25cm etäisyydeltä. Saatavana parturi-kampaamoista. Ovh. 29,50e/350ml."

Tästä tuotteesta boxissa oli näytekoko, eli 45ml. Lupailee ihan mielenkiintoisia asioita, mutta itse en liiemmin tämän kaltaisia tuotteita käytä. Harvemmin tulee laitettua hiuksia niin, että aineet olisivat tarpeen, ja pärjään jo purkillisella peruslakkaa todella pitkälle. Katsotaa nyt, tuleeko tälle käyttöä.

 

TRESEMMÉ KERATIN SMOOTH -SHAMPOO & HOITOAINE

"TRESemmén uudistunut marula öljyä ja keratiinia sisältämä Keratin Smooth -tuotesarja selvittää hiukset ja silottaa katkenneet hiushaituvat. Sopii kaiken tyylisille hiuksille. Saatavana hyvin varustelluista päivittäistavarakaupoista. Ovh. 2,50e/100ml."

Niinkuin jo mainitsin, näin pienet tuotteet shampoota ja hoitoainetta eivät omasta mielestäni tunnu täysikokoisilta tuotteilta, vaan ennemminkin matkakokoisilta. Hiustenpesua usein harrastavana ihmisenä näitä tuotteita kyllä menee huomattava määrä, joten nämä tulee kyllä käytettyä. Pakko kuitenkin mainita, että viime kuun boxissa oli myös shampoo, joten vähän turhan useasti näitäkin kaappiin kertyy.

 

Bette Box karvatuotteet

Yllä olevassa kuvassa näkyvätkin sitten seuraavat karvatuotteet. Niinkuin näkyy, on tämä selvästi ollut teemaltaan karvojenhoitoboxi. Tuotteista yksi on täysikokoinen, kaksi muuta näytekokoja.

 

LUMENE NORDIC CHIC -KULMAGEELI

"Pitkäkestoinen muotoilugeeli antaa luonnollisen ilmeen kulmille. Helposti levittyvä väritön sävy sopii kaikille. Saatavana hyvin varustelluista päivittäistavarakaupoista ja tavarataloista. Ovh. 9,90e/5ml."

Ja taas Lumenea. En itse käytä kulmageeliä juuri lainkaan, sillä omat kulmani ovat useimmiten sopivat ilman geeliäkin. Omistan kyllä jo aikaisemman geelin, joka käy myös ripsille, ja jota käytän aina silloin tällöin. Mutta en kulmakarvoille. Tämä täysikokoinen tuote siis mitä luultavimmin jatkaa matkaansa jollekin, joka sitä osaa arvostaa.

 

RFSU INTIM EASY SHAVE GEL

"Intim Easy Shave Gel on läpinäkyvä geeli, joka ei vaahtoa - näet helposti mistä ajat. Geelin luisto-ominaisuudet sekä sen sopiva pH-arvo tekevät sheivauksesta helppoa ja hellävaraista. Ovh. 5,29e/150ml."

Tästä tuotteesta olisin mielelläni ottanut täysikokoisen tuotteen 40 millilitran sijasta. Kesä ja kevyemmät vaatteet ovat tulossa, joten sheivauksesta alkaa tulla lähes päivittäinen tapahtuma. Tämä markettituote ei nyt ole hinnallakaan pilattu, joten jos se tuntuu toimivan, niin sen voi hyvillä mielin lisätä ostoskoriin kauppareissulla.

 

RFSU INTIM COOLING BALM

"Intim Cooling Balm on after shave -tuote, joka vähentää ihoärsytystä ja punaisten pilkkujen muodostumista. Viilentävää geeliä levitetään sheivauksen jälkeen. Saatavana hyvin varustelluista päivittäistavarakaupoista, apteekeista ja nettikaupoista. Ovh. 5,79e/40ml."

Sheivatessa oma ongelmani ovat haavat, joita onnistun itseeni viiltelemään, eivät niinkään näppylät tai punoitus. En siis ole varma, onko viilentävän geelin käyttö haava-alueella kovin viisasta. Tuskin tulee käyttöön, kun kaapista löytyy jo paremmin sopivia after shave -vaihtoehtoja.

 

Bette Box muut tuotteet

Tässä kuvassa ovat viimeiset neljä tuotetta, jotka eivät kuulu karvakategoriaan. Kuten kuvasta näkyy, kaikki ne ovat pikkiriikkisiä. Ob:n pikkuhousunsuojat ja Salus Detox BIO -juoma olivat bonustuotteita. Noita pikkuhousunsuojiahan tulee jokaisen naistenlehden kylkiäisenä, sekä välillä ihan postissakin. Itse en niitä käytä, joten olen varastoinut ne kaapin perälle odottamaan mahdollista hyötykäyttöhetkeä. Nuo valkoiset minituubit taas ovat molemmat naamarasvoja (jota muuten tuli täysikokoinen tuote viime kuun boxissakin), ja ne ovat olevinaan boxin mukana tulleita varsinaisia tuotteita.

 

AVÈNE TOLÉRANCE EMULSION

"Kosteuttava ja rauhoittava voide ihon päivittäiseen hoitoon. Ei sisällä lainkaan säilöntäaineita, väriaineita, hajusteita tai emulgaattoreita. Voide soveltuu myös herkälle ja allergiselle iholle - tuotteilla on Allergia- ja astmaliiton Allergiatunnus. Saatavana apteekeista. Ovh. 23e/50ml."

Kuulostaa erinomaiselta tuotteelta allergikoille ja herkkäihoisille/nenäisille. Mahtaakohan säilötäaineiden puute olla syy siihen, miksi tuubi oli kooltaan vain 5ml? Ettei vain ehdi pilaantua ennen käyttöä.

 

ULTRASUN FACE SPF30

"UVA-, UVB- sekä infrapuna-A -säteiltä suojaava voide kasvoille. Palauttaa ihon kosteustasapainon ja vähentää auringon säteilyn aiheuttamia ikääntymisen merkkejä. Saatavana Sokokselta, Stockmannilta ja ECO by YA:sta. Ovh. 25,50e/50ml."

Viimen kuun täysikokoinen kasvorasva antoi myös suojaa auringolta, joten en ole hirveän pettynyt siihen, että tämä tuote oli kooltaan vain 7ml. Silti nämä minikoot ovat ehkä hiukan turhauttavia, kun varsinkaan naamarasvoissa tulosta ei välttämättä huomaa parin käyttökerran jälkeen.

 

Bette Box kaikki tuotteet

 

Omat fiilikseni boxista eivät ole mitkään järin hyvät. Vaikka tuotteita olikin paljon, oli boxin arvo (bonustuotteita lukuunottamatta) vähän yli 30e. Sinänsä ihan hyvä boxista, joka maksaa alle pari kymppiä, mutta kun arvoa verrataan ensimmäiseen boxiin, jonka tilasin (helmikuu), on se puolet pienempi. Lisäksi yksikään tuote ei sykähdyttänyt hirveästi, vaikka osa käyttöön jääkin. Toivottavasti ensi kuussa boxi on huomattavasti parempi ja monipuolisempi.

 

Mitä mieltä itse olette tämän kuun boxin sisällöstä, ja saitteko eri tuotteita?

Kirsikka W.

Kommentit

  1. Samat tuotteet, ja olen myökin hieman pettynyt :/ Huhtikuun boxi oli ensimmäinen kauneusboxini ikinä, ja se oli mielestäni kivan monipuolinen. Tilasin tämän toukokuun boxin äidillenikin, ja nyt vähän harmittaa, kun tässä ei oikeen ollut mitään täyskokoisia tuotteita, tai meikkituotteita (joista siis itse eniten tykkään). Toivottavasti äiti ei pety :( Shampoista kyllä aina tykkään, ja tämä koko on just passeli uimahalliin, jonne ei viitsi raahata täysikokokoisia tuotteita.

    VastaaPoista
  2. Taisin justiinsa sinun postauksessa aikasemmin mainitakin siitä, että hiustuotteet ei ole ihan niitä mun lemppareita. Ja tottakai tämä seuraava boxi oli sitten pullollaan niitä. Ensi kuulle on onneksi lupailtu värikosmetiikkaa ja viittä täysikokoista tuotetta, joten toivon todella että se olisi mukavampi ylläri. Lisäksi olen tässä nyt vähän aikaa pyöritellyt mielessä ajatusta, että tulisipa jossain boxissa kasvonaamioita ja/tai hoitoja. Jotain vähän semmosta spesiaalia, jota ei ihan jokapäivä tule itse hankittua :)

    VastaaPoista
  3. Just eilen suihkussa mietin, että tulisipa kasvonaamioita tai kasvokuorinta-juttuja! Samoilla linjoilla siis :D

    VastaaPoista
  4. Ihanan rehellisesti kerroit boxista :) Minä lankesin taas, kun sähköpostiin pamahti viesti, että boxit kallistuu 2 eur.. ennen 22.5 tilatut menee vanhalla hinnalla. Tilasin sitten sen 6kk+1 boxi kaupan päälle. Ne tuli nyt maksamaan 14.48eur/kpl. Kun 22.5 jälkeen maksaa 18.90eur/boxi. Se on minusta jo sellainen hinta, että nämä jäävät varmasti viimeisiksi boxeiksi minulle.

    VastaaPoista
  5. Itse en koskaan saanut tuota kyseistä sähköpostiviestiä, vaan tieto tuli ihan muuta kautta. Jatkuva tilaus kyllä käynnissä, mutta semmoisen "säännön" itselleni kehittelin, että kolme boxia putkeen ei saa olla huonoja. Jos näin käy, niin tilaus loppuu. Pari kehnompaakin kuukautta voi vielä hyväksyä, kunhan se siitä seuraava on sitten erinomainen :)

    VastaaPoista
  6. Tässä kuussa en boxia tilannut. Yleensä ollut niin sopimattomia tuotteita herkälle iholleni ja hiustuotteita etenkään kuivashampoita en käytä. Ja siinä vaiheessa kun vinkattiin että boxi sisältää got2beltä uuden tuotteen., arvelin että eihän se voi mikään muukaan olla kuin se ainainen kuivashampoo. Tuon avenen tolerancen testaisin mielelläni. Niissä täysikokoisissa on sellainen korkkihässäkkä joka estää tuotteen pilaantumisen ja bakteerien pääsyn purkkiin. Kun tämän boksin näin niin eka harmitti etten tilannut mutta totuus olikin testeriä testerin perään. Mutta... Ehkäpä tilaan kesäkuun boksin.. on se vaan niin kiva yllättää itsensä paketilla :)

    VastaaPoista
  7. Jep, onhan itsensä yllättäminen mukavaa, mutta tässä kuussa pääs oikeestaan itku kun tajusin paketin sisällön. Jotenkin niin riman alitus aikaisempiin verrattuna.

    VastaaPoista
  8. Mulla oli samat tuotteet kuin sun boksissa. Ensimmäinen reaktio oli kyllä pieni pettymys, koska en näe järkeä noissa näytepakkauksissa, koska niitä saa muutenkin ja tästä pakeketista maksaa kuitenkin jonkin verran. Kuivashampoo menee käyttöön, koska se on kätevä tietyissä tilanteissa. Tuo lumenen kulmageeli mulla olikin jo valmiiksi, mutta eiköhän sekin mene käyttöön. Oikeastaan muutkin tuotteet menee kyllä käyttöön, mutta jotenkin tästä paketista ei tullut hyvää reaktiota tai sellaista mitä aina odotan kun paketti saapuu. Sehän tässä on ideana että haluaa yllättyä positiivisesti, mutta aina niin ei käy. Se on parasta kun saa rahoille vastiketta, muuten tuntuu että maksaa turhasta. Vaikkei nyt isoista summista ole kyse.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Näitä luetaan paljon