Siirry pääsisältöön

Suositeltua

4 x Netflix -suosikit tällä hetkellä

Viimeisimmästä Netflix -suosikkipostauksesta onkin jo vierähtänyt tovi, joten nyt jos koskaan on erinomainen aika hieman päivitellä sitä listaa. Tässä postauksessa vinkkaankin neljä Netflix -sarjaa, jotka olen katsonut viimeisen parin kuukauden aikana, ja joista olen erityisesti nauttinut. Nappaa siis popparit kainaloon, ja heittäydy näiden sarjojen pariin palautumaan maanantaimorkkiksesta! 1. CHAMPIONS Hauska ja ajankohtainen "roskakomedia" on joukoin yksinkertaisin ja ärsyttävin sarja, joka samalla kuitenkin koukuttaa katsomaan seuraavan jakson, ja vielä seuraavan jakson. Viittaukset populaarikulttuuriin, julkisuuden henkilöihin ja tapahtumiin yhdistyvät nokkelasti tavallisen arjen ongelmiin, kuten murrosikään, rahavaikeuksiin ja ihmissuhteisiin. Tässä sarjassa ei joudu turhia odottelemaan, sillä juonenkäänteet ovat todella nopeita, joten sarjaa on helppo seurata myös esimerkiksi kotitöitä tehdessä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan Champions kertoo New Yorkilaisesta k

Sähkeet Uutiskomediashow 2018 - ennakkoajatuksia

Tänään illalla pääsen pitkästä aikaa nauttimaan livekomediasta, sillä minut on kutsuttu seuraamaan Jubilee Komedian vuoden 2018 Sähkeet Uutiskomediashowta. Kirjoittelen tottakai tänne blogiin ajatuksia myös itse esityksestä, mutta halusin silti kertoa teille tästä jo etukäteen jonkin verran!


 


sahkeet.jpg


 


Jubilee Komedia on helsinkiläinen brittikomediaklubi, jonka vuosittaista Sähkeet -showta esitetään tänä vuonna jo kolmatta kertaa. Suosittuun uutiskomediaan idea on saatu jo vuonna 2010 suoraan autenttisesta brittipubista, kun käsikirjoittajat Hanna Seppänen ja Tilda Korkeela löysivät loontoonmatkallaan tiensä Newsrevue -esityksen äärelle. Sähkeet Uutiskomediashow perustuukin löyhästi juuri tuohon samaiseen esitykseen, vaikka aiheet kumpuavat ennemminkin suomalaisesta yhteiskunnasta. 


 


Yhdistävät tekijät Sähkeet- ja Newsrevue -esitysten välillä ovat selkeästi tunnelma ja teemat. Molemmat showt käsittelevät ajankohtaisia, puhuttelevia ja poliittisia aiheita, mutta kepeällä ja humoristisella kädellä. Poliittinen komedia onkin tuntunut olevan Suomessa pitkään hyvin suosittua, joten en ihmettele lainkaan, että Sähkeet on innostanut monia katsojia ja saanut reippaasti positiivista palautetta. Showta on myös ollut mukana kirjoittamassa "median ja politiikan sisäpiirin ammattilaisia", joten odotukset ovat korkealla. Lavalla panoksensa taas antavat musiikkiteatterin ammattilainen Niina Nyberg ja Sähkeissä alusta asti mukana ollut komediataustainen Hanna Seppänen.  Jubilee Komedian nettisivuilla esitystä kuvaillaan mm. näin: 


"Lyhdyt syttyvät Helsingin illassa. Värikkäät lehdet lentävät tuulessa; osa niistä on liimautunut kiiltävään asfalttiin. Ravintolan valot välkkyvät kutsuvina. Jostain kuuluu iloista  musiikkia. 


 


SÄHKEET UUTISKOMEDIASHOW ON TÄÄLLÄ TAAS!  


 


Kaikille klikkiuutisiin kyllästyneille, maailmanpolitiikkaan väsyneille ja soteuutisten suhteen toivonsa menettäneille on luvassa riemastuttava ilta, jossa vitsit lentävät ja musiikki raikaa."


 


sahkeet2.jpg


 


Tänä vuonna Sähkeet -showta on päässyt seuraamaan heti marraskuun alusta saakka, ja esitykset jatkuvat koko marraskuun läpi vielä joulukuunkin puolelle. Esityspaikkoina toimivat Kappelin kellariRavintola Kaisaniemi sekä Sokos Hotel Presidentti. Tarkemmin esitysaikatauluja ja hintoja voit tutkailla täällä!


 


Minkälaisia fiiliksiä poliittinen komedia sinussa herättää?


 


Kirsikka W.


 


*Postaus tehty yhteistyössä Jubilee Komedian kanssa*


**Kuvalähde: Jubilee Komedian nettisivut**

Kommentit

Näitä luetaan paljon